Trivial Pursuit á la Keski-Maa

- pieniä turhia asioita -



14.1.2003 - Lalia Suuri

Fortinbras II, entinen Tukin suvun päämies ja thain, nai Lalia Savirinteen1 vuonna 1314, kun tämä oli 31 ja hän 36. Fortinbras kuoli 1380 102 vuoden iässä, mutta Lalia eli pitkälti hänen jälkeensä päättäen päivänsä onnettomasti 1402 119-vuotiaana. Niinpä hän johti Tukeja ja Suuria Smialeita 22 vuoden ajan suurena ja ikimuistettavana, joskaan ei kaikkien rakastamana, 'matriarkkana'. Lalia ei ollut paikalla Bilbon kuuluisissa juhlissa (1401 kl.), mutta tulemasta häntä esti ennemminkin hänen valtaisa kokonsa ja liikuntakyvyttömyytensä kuin hänen ikänsä. Hänen pojallaan, Ferumbrasilla, ei ollut vaimoa, sillä hänen ei (arvelujen mukaan) onnistunut löytää ketään, joka olisi suostunut asettumaan asumaan Suuriin Smialeihin Lalian komennon alle. Viimeisinä ja lihavimpina vuosinaan Lalialla oli tapana, että kauniina aamuina hänet rullattiin Suurelle Ovelle haukkaamaan raitista ilmaa. Vuoden 1402 keväällä hänen kömpelö avustajansa päästi raskaan tuolin rullaamaan yli kynnyksen ja niin kaatoi Lalian alas portaita puutarhaan. Sillä tavoin päättyi eräs valtakausi ja elämänkaari, joka hyvin olisi saattanut haastaa itsensä Suuren Tukin.
Laajalti kiersi huhu, että kyseinen avustaja olisi ollut Helmi (Pippinin sisar), vaikka Tukit pyrkivätkin pitämään asian suvun piirissä. Ferumbrasin virkaanastumisjuhlallisuuksissa suvun tyytymättömyys ja katumus näkyivät muodollisesti siten, ettei Helmi ollut paikalla seremoniassa eikä juhla-aterialla; mutta huomaamatta ei jäänyt, että myöhemmin (sopivan ajan kuluttua) hänen rinnallaan loisteli upea kaulanauha, joka oli koristeltu pitkään thainien aarrevarastossa maanneilla helmillä, hänen nimikkokivillään.

1 Jota Tolkien kertoo kutsutun nimellä Lalia Suuri (tai vähemmän kohteliaasti Lihava). Savirinne on oma käännökseni (engl. Clayhanger) [suom.huom.]

Letters of J.R.R. Tolkien, #214